Kahviplantaaseilta suuntamme jatkui vielä ylöspäin vuorien huipulle. Ilma alkoi viiletä, ja autosta pois hypättyämme iho meni välittömästi kananlihalle. Lämpötila vuorilla oli noin 15-20-astetta, eli oikeasti tuli kylmä, kun on viettänyt pari kuukautta yli kolmessakymmenessä asteessa. Ilma oli kuitenkin ihanan raikasta, ja viileä tuuli kävi koko ajan. Se toi mieleeni Suomen kesän, ja aina niin puhtaan hengitysilman.

Vuorella oli jyrkänteen huipulle rakennettu ravintola, jonka terassilla söimme buffetaterian. Ruokailuympäristö pääsi top kolmoseeni saman tien. Edessämme oli näkymät alas vihreään laaksoon, ja edessä siinsi huikean korkea Batur-tulivuori ja sen oikealla puolella laaksossa tulivuorenpurkauksessa syntynyt kraaterijärvi. Tulivuori on purkautunut 1900-luvulla kaksi kertaa ja vuori oli osittain erittäin vihreä ja lopulta osin mustaa laavakiveä. Niissä maisemissa kelpasi kyllä syödä.

Kun maltimme poistua näköalaravintolasta, jatkoimme matkaamme elefanttitemppelille. Hindutemppeli oli isossa pimeässä luolassa, jonka sisäänkäynti oli kaiverrettu koristeelliseksi. Jatkoimme viidakkoon, jossa oli toinen temppeli. Noin vartin rämpimisen jälkeen polku alkoi käydä yhä pienemmäksi, ylämäkisemmäksi ja mutaisemmaksi ja me hikisemmiksi. Päätimme, ettemme jatka loppuun asti taas yhden temppelin vuoksi (olemme nähneet niitä jo niiiin monia ja ne alkavat vähitellen toistaa itseään) ilman pitkiä housunlahkeita ja kunnon kenkiä (liukas muta ja mahdolliset iilimadot, käärmeet, ötökät) ja käännyimme tyytyväisinä takaisinpäin. Autolle päästyämme hien olisi voinut puristaa vaatteistamme ja iloitsimme kylmästä kokiksesta ja auton erittäin toimivasta ilmastoinnista kuin emme olisi niitä ikinä nähneetkään. Väsyneinä, mutta onnellisina saavuimme hotellillemme alkuillasta. Se oli sen seikkailun loppu.